|
|
| English |
Svenska |
Suomi |
| Eskil Haldin was born on July 25th,
1909, in Voitby in the Province of Western Finland. He was the second oldest
of the four children. One of the smaller chilren, a 2 year old little sister
died at the age of 2. Eskil spent his childhood on a farm and was especially
interested in horses. He inherited his artistic skills from his grandfather,
who was very skilled in the art of drawing. Eskil’s school reports were good and the teacher recommend further studies. After the family moved to Vaasa, Eskil took part in the entrance examination for the local lyceum. Unfortunately, the mathematics taught earlier in Voitby´s local school proved to be inadequate, so he did not pass the examination. Later Eskil entered the technical school without problems and graduated as a constuction supervisor with excellent grades. Like most youths today, also Eskil searched for his mission in life. He was especially interested in arts, literature, music and poetry. He often took an accordion, harmonica and a guitar with him to evening parties, in which friends sang songs and played music. The summers were spent sailing and enjoying long canoe voyages. Eskil Haldin changed his ”artist’s life” into "real work" by starting to search for a proper job after meeting and falling in love with Margareta Rönnberg. After Eskil and Margareta were married, they moved to Helsinki in 1936, where a new job was waiting in an architect office. Eskil and Margareta enjoyed the summers by sailing in their small sail boat. After a few years in Helsinki the couple moved to Tampere, where Eskil worked in the Strömmer architecture office. There his talent was noted and he was encouraged to study to become an architect. The newly born daughter Stina, the lack of a matriculation examination degree and the long study time to be expected were obstacles, which seemed very challenging, especially since during those times students did not have the benefit of study loans or grants. Eskil´s succes in several design competitions on the other hand did make the proposal for further studies lucrative, but plans were overturned completely with the start of Winter and Continuation Wars. The war years were very hard and terrible both at the home front and at the war front. Eskil wrote in his letters poems to his wife and sent drawings to his daughter. When coming home on leaves, he often had wooden sculptures made by himself of wood. Once he even had a complete set of wooden animals in a wooden box. Eskil’s creativity and his good skills with tools made the long war years easier to endure. In the war Eskil was a gunnery leader. Most of his friends were killed. He could never forget the war, but he also did not really talk about his experiences there. The daughter Stina born before the war was to be the only child. Eskil considered this world too terrible for additional children. Rockets were not shot after the war in the Haldin family, not even during New Year. Eskil had had enought of explosions. After the war a new period started and many people were searching for a new direction in their life. Eskil and his family returned to Vaasa. He started work there as the constuction leader for the Strömberg factories working later also as the company architect. The dream of a bigger sail boat was finally realised when “Margareta I” was launched. The summers were spent sailing in the archipelago of Vaasa. A voyage to Umeå in Sweden was done atleast once a summer. Mostly these trips were made with three boats. When the wind died, the boats were tied together and the crews spent time in one of the boats eating and singing. Eskil´s favorite saying those days was "If only the rich knew how the poor enjoy". A creative mind had always something new in mind. Eskil designed and built a very dear summer cottage, in which the family liked to spend all their free time. By time, plans for a new boat started to crystallise and so the “Margareta II” saw daylight. The comfort level of sailing trips was also raised to new dimensions. The word of Eskil’s boat designer’s skills spread in the Vaasa area and orders for designs were increasing steadily. Eskil designed several wooden sail boats, the largest of which was the “Pohjantyttö”, which was to be used by a local sea scouts organisation and was of very traditional design. Eskil Haldin proved his capability as a very flexible designer by designing many industrial buildings, private houses and other buildings. His design philosophy can still be seen in many of the buildings, since they are still in active use. Eskil took part also in boat design competitions. The main theme in his designs can be found in all of the boats he designed. Seaworthiness, strong design, good sailing characteristics and especially appealing and harmonious lines with symphatetic and artistic details are his trademark. One can recognise a Haldin designed boat from the wooden artwork on the bow and stern of the boat, and this detail is included even in the fibreglass makes of the Marina 75, originally designed as a wooden motor sailboat. Marina 75 was first designed as a wooden motor sailboat, but the design became so popular that finally a finnish boat manufacturer began producing the boat in fibreglass. The yard forgot to ask Eskil for the permission, so after some discussions, Eskil was the owner of a brand new Marina 75 and the yard could continue production. Plans for export regarding the Marina 75 were ambitious. The French had some special requirements due to their Atlantic coast. Especially the windows needed to be made extra strong. Discussions for export to United States were also carried out. Unfortunately the world economics played a role in the outcome and so the production of Marina 75 motor sailors was ended before major export could be started. In any case, the result of well over 200 boats is in Finnish scale a remarkable achievement. Eskil´s world tour has progressed by private sales of the Marina 75 boats, and happy owners include seagoing people in England, Holland, France, Sweden and even United States. Another Eskil´s boat design, a sloop designed to a friend in Vaasa, the “Merille”, was noted for its very streamlined looks in Sweden, where a local boat yard wanted to start the series production of this wooden boat design in wood. The mold for the keel was sent to Sweden and the boat yard built the first prototype. Eskil was not happy, since the yard had done changes to the lines and details. The deal was called off, and the mold was somehow forgotten in Sweden. Years went by, and Eskil’s health started to detoriate. The handling of Marina began to get heavier. Traditional finnish design had always interested Eskil, and after seeing the popular finnish television series “Myrskyluodon Maija”, Eskil was inspired to design the “Stina”, a small open sail boat. The boat had red sails and an auxiliary motor. With time, the Marina 75 was sold and so Stina was the boat used when going to the summer cottage. After reaching the age of 80, Eskil’s health started to disintegrate in every respect, but even during his last summer he could not be kept away from the sea. While his grandson acted as a “safety guard”, Eskil sailed his last voyages and was leaving his farewell to salt spray and the scent of sea. Eskil Haldin died in Vaasa on March 30th, 1991. His family, friends, the members of boating clubs in Vaasa and the previous and present owners of the boats he designed remember him as a person who constantly sought out new designs and ideas, as a temperamentic person who never made a number of himself. A true renessaince person. In his own words, ”The drawings may speak for themselves”. ( From an exhibition in the
Ostrobothnian Museum ) |
Eskil Haldin föddes den 25
juli 1909 i Voitby, Korsholm i Österbotten. Han var den näst äldsta
av familjens fyra barn, av vilka en syster dog redan som 2-åring. Eskil
växte upp på en lantgård och var speciellt intresserad av
hästar. Sin konstnärliga läggning ärvde han av sin farfar,
som var en skicklig tecknare. Eskils skolbetyg var goda och hans lärare uppmanade honom, att fortsätta sina studier. När familjen flyttade till Vasa, sökte Eskil en elevplats i pojklyceet därstädes. Den undervisning i matematik han fått i den lilla byskolan hade varit bristfällig och hans inträdesprov misslyckades. Senare antogs han dock som elev i tekniska skolan och utdimiterades med berömliga vitsord som byggmästare. Eskil Haldin sökte, som nutidens ungdom också gör, en egen livsuppgift. Konst litteratur, musik och poesi intresserade honom speciellt. Dragspelet, munspelet och gitarren tog han alltid med sej när vännerna samlades och man sjöng och spelade tillsammans. Sommartid seglade han ofta och gjorde långa kanotutflykter. När Eskil förälskade sej och ingick äktenskap med Margareta Rönnberg och det unga nygifta paret flyttade till Helsingfors år 1936, bytte Eskil sitt ”konstnärsliv” till ett riktigt arbete. Hans nya arbetsplats blev en arkitektbyrå i huvudstadsregionen. Under somrarna njöt Eskil och Margareta av turer i sin lilla segelbåt. Efter ett antal år flyttade paret till Tammerfors, där Eskil arbetade på Strömmers arkitektbyrå. Där väckte hans begåvning uppseende och han uppmanades att utbilda sej till arkitekt. Dessa planer spolierades med anledning av dottern Stinas födelse, avsaknaden av studentexamen och också av den erforderligt långa utbildningstiden. Några bostads- eller studiestöd förekom inte på den tiden. Många framgångar i olika planerings- tävlingar inspirerade Eskil till fortsatta studier, men som för många andra, omintetgjorde vinter- och fortsät- tningskriget dessa framtidsplaner. Krigsårena var tunga och skrämmande såväl ute i kriget som på hemma- fronten. I sina brev från fronten skrev Eskil ofta dikter till sin hustru och ritade och sände teckningar till dottern Stina. På sina permissioner hämtade han ofta snidade föremål som gåvor åt dem där hemma. En gång fick dottern Stina en stor trälåda full med snidade husdjur. Eskils iderikedom och förmåga att skapa med sina händer var för honom till stor hjälp att psykiskt klara de tunga perioderna under det långa ställningskriget. Eskil Haldin fungerade som eldledare vid artilleriet. De flesta av hans strids- kamrater stupade. Minnena från krigstiden lämnade honom aldrig helt, men å andra sidan talade han inte om sina krigserfarenheter så ofta. Dottern Stina, som föddes före krigets utbrott, förblev Eskils och Margaretas enda barn. Eskil tyckte, att värden var för grym för nya barn. Inte ens efter fredsslutet sköts raketer i den Haldinska familjen, av dem hade man fått nog. Efter kriget följde nya tider och många önskade sej en ny kurs i sitt liv. Så också Eskil, som återvände med sin familj till Vasa. Hans nya arbetsplats blev Ab Strömberg Oy, där han kom att fungera som byggnadschef och arkitekt. Drömmen om en egen större segelbåt gick slutligen i uppfyllelse, när ”Margareta I” blev färdig. Somrarna tillbringade familjen seglande i Vasa skärgård. Till Umeå seglade man minst en gång per sommar. Sverigeseglatserna företogs vanligtvis i trebåtsfölje. När det var lugnt väder band man ihop båtarna efter varandra varefter besättningarna samlades i en båt och höll knytkalas och sjöng i trevlig samvaro. Eskil kom ihåg dessa stunder med det gamla ordstävet: ”Oj, om de rika skulle veta, hur vi fattiga mår”. En skapande människa har alltid någonting nytt i tankarna. Eskil planerade och byggde sin älskade sommarvilla, där familjen trivdes synnerligen bra. Småningom började tanken om en ny båt ta form och snart var ”Margareta II” ett faktum. Seglingsturernas bekvämlighets- standard steg härigenom avsevärt. Ryktet om Eskils ritarförmåga spreds i Vasatrakten och beställningar om segelbåtar började strömma in. Eskil ritade och planerade flera segelbåtar i trä, av vilka den största var ”Pohjantyttö” – en farkost som i tiderna använts i sjöbevakningssyfte och som nu nybyggdes i traditionell stil. Eskil Haldin förverkligade sin skaparförmåga med att planera flera fabriksbyggnader, egnahemshus och andra byggnader i Vasa, vilka för kommande generationer ger en bild av hans händers verk. Eskil deltog också i flera båtplaner- ingstävlingar. Återkommande huvudteman hos de av honom konstruerade båtarna var: God sjöduglighet, stabilitet, goda seglings- egenskaper, vackra och harmoniska linjer samt proportionella och konstnärliga detaljlösningar. De av Haldin ritare båtarna känner man kanske bäst igen på de i fören och i aktern utförda sniderierna, vilka troget återkomma, t.o.m. i den i glasfiber byggda motorseglaren ”Marina 75”. Marina 75 var från början tänkt som en träbåt, som en finländsk båtbyggare började tillverka. I något skede hade man glömt att begära tillstånd av konstruktören. Efter förhandlingar fick båtbyggaren dock lov att färdigställa modellen, men samtidigt blev Eskil ägare till den nya Marina 75. Planerna på ett exportera Marina 75 till utlandet var långt framskridna. Fransmännena yrkade på en del ändringar i bl.a. fönstrenas fastsättning. Diskussioner fördes t.o.m. om export till Usa. Av ekonomiska orsaker ändrades planerna och tillverkningen upphörde så småningom, men flera hundra båtar han tillverkas, vilket är unikt ur finländskt perspektiv sett. En annan båt, från början planerad åt en bekant i Vasa, slopen ”Merille”, väckte uppmärksamhet för sin formgivning också i Sverige, där ett båtvarv visade intresse att påbörja en serietillverkning av båten. Kölens gjutform sändes till Sverige, men när Eskil såg det av varvet gjorda modellexemplaret av båten, blev han besviken. Formgivningen och båtens detaljer tillfredställe honom inte. Av serietillverkningen blev det således ingenting. Beklagligtvis blev också gjutformen kvar i Sverige. Årena rann iväg och tiden tärde på Eskils krafter. Skötseln av Marina började kännas tung. Robustheten tilltalade Eskil och slutligen inspirerades han av filmen ”Stormskärs Maja”, att planera och bygga ”Stina”, en liten öppen träbåt. Båten hade röda segel och en mittmotor. Slutligen såldes Marina och Stina togs i bruk. Efter fyllda 80 år försämrades Eskils hälsa i alla avseenden, men ännu under sin sista sommar kunde han inte motstå båtarnas och havets kall. Med sin dotters son som matros upplevde han sin sista seglats och tog ett vemodigt farväl av havets salta stänk, vindarna och naturen. Eskil Haldin dog i Vasa 30.03.1991. Hans familj, hans närmaste släktingar, vänner, medlemmarna i båtklubbarna i Vasa och alla båtägare som äger eller har ägt någon av hans konstruerade båtar kommer att minnas Eskil som en oupphörligt nyskapande idespruta, som en temperamentsfull men anspråkslös medmänniska som aldrig gjorde något nummer av sej själv. Ritningar får tala för sig. |
Eskil Haldin syntyi 25.7.1909 Voitbyssä
Pohjanmaalla. Hän oli toiseksi vanhin perheen neljästä lapsesta,
joista pieni sisko kuoli 2-vuotiaana. Eskil vietti lapsuutensa maatilalla
ja oli erityisen kiinnostunut hevosista. Taiteelliset lahjat periytyvät
hänen isoisältään, joka harrasti piirtämistä. Koulutodistukset olivat hyviä ja opettaja suositteli jatkokoulutusta. Perheen muutettua Vaasaan Eskil pyrki lyseoon. Pienessä kyläkoulussa saatu matematiikan opetus ei kuitenkaan riittänyt, ja pääsykokeet epäonnistuivat. Myöhemmin Eskil pääsi kuitenkin teknilliseen kouluun ongelmitta ja valmistui rakennus- mestariksi kiitettävin arvosanoin. Eskil Haldin etsi omaa tehtäväänsä elämässä, kuten moni nuori vielä tänäkin päivänä. Häntä kiinnostivat erityisesti taide, kirjallisuus, musiikki ja runous. Haitarin, huuliharpun ja kitaran hän otti mukaansa illanistujaisiin, joissa laulettiin ja soitettiin tovereiden kanssa. Kesät kuluivat purjehtien ja pitkiä kanoottiretkiä tehden. Eskil Haldin vaihtoi ”taiteilijaelämän” totiseen työpaikan hakuun rakastuttuaan palavasti Margareta Rönnbergiin ja vihkiäisten jälkeen tuore aviopari muutti Helsinkiin vuonna 1936. Uusi työ odotti pääkaupunki- seudun arkkitehtitoimistossa. Eskil ja Margareta nauttivat kesistä purjehtien pienellä veneellään. Muutaman vuoden kuluttua seurasi muutto Tampereelle, jossa Eskil työskenteli arkkitehti Strömmerin toimistossa. Siellä hänen lahjansa herättivät huomiota ja häntä kehotettiin opiskelemaan arkkitehdiksi. Asiaa mutkisti tyttären Stinan syntymä, puuttuva ylioppilastodistus ja odotettavissa oleva pitkä opiskeluaika. Mitään asumis- tai opintotukia kun ei tuolloin ollut käytettävissä. Hyvä menestys erilaisissa suunnittelu- kilpailuissa houkutti opiskeluun, mutta kuten monien muidenkin aikalaisten osalta, muutti talvi- ja jatkosota suunnitelmat kertaheitolla. Sotavuodet olivat raskaita ja pelottavia sekä sota- että kotirintamalla. Eskil kirjoitti kirjeissään rintamalta runoja vaimolleen ja lähetti piirustuksia tyttärelleen. Lomille tullessaan tuliaisina oli usien veistettyjä esineitä. Olipa kerran mukana tyttärelle yllätyslahjana suuri puulaatikko täynnä veistettyjä kotieläimiä. Eskilin monipuolinen luovuus ja käden taidot helpottivat henkisesti raskaiden asemasodan vaiheiden paineiden kestämistä. Eskil Haldin toimi tykistön tulenjohtajana, useimmat sotaveljistä kaatuivat. Sota ei koskaan jättänyt häntä täysin, mutta hän ei toisaalta myöskään puhunut sotakokemuk- sistaan kovinkaan paljon. Ennen sotaa syntynyt tytär jäi ainoaksi lapseksi. Eskil piti maailmaa liian julmana uusille lapsille. Raketteja ei Haldinin perheessä sodan jälkeen ammuttu, niistä hän oli saanut tarpeekseen. Sodan jälkeen alkoi uusi aika, ja moni halusi uuden suunnan elämäänsä. Niin myös Eskil, joka palasi perheineen Vaasaan. Työpaikkana oli nyt Strömbergin tehtaat, joissa hän toimi sittemmin rakennusjohtajana sekä arkkitehdin virkaa hoitaen. Unelma suuremmasta purjeveneestä toteutui vihdoin, kun ”Margareta I” valmistui. Kesät perhe vietti Vaasan saaristossa purjehtien. Uumajaan purjehdittiin vähintään kerran kesässä. Useimmiten ruotsinpurjehduksille lähdettiin kolmen veneen voimin. Tyynen ilman sattuessa veneet sidottiin peräkkäin ja miehistöt kokoontuivat yhteen veneeseen nyyttikestien ja laulun merkeissä. Eskil toisti noina kesinä vanhaa sanontaa "Oi jos rikkaat vaan tietäisivät, miten köyhät voivat". Luovalla ihmisellä oli aina uutta mielessä. Eskil suunnitteli ja rakensi rakkaan kesähuvilan, missä perhe viihtyi erinomaisesti. Vähitellen alkoivat uudet venesuunnitelmat itää mielessä ja ”Margareta II” näki päivänvalon. Purjehdusten mukavuustaso parani oleellisesti. Sana Eskilin veneensuunnittelijan kyvyistä levisi Vaasan alueella ja tilauksia purjeveneistä alkoi sadella. Eskil suunnitteli useita puupurjeveneitä, joista suurin oli Pohjantyttö - meripartiokäyttöön suunniteltu perinteisen mallin mukaan toteutettu alus. Eskil Haldin toteutti luovuuttaan myös suunnittelemalla useita vaasalaisia tehdasrakennuksia, omakotitaloja ja muita rakennuksia, joissa on nähtävillä jälkipolville hänen kättensä jälki. Eskil osallistui myös veneensuunnittelukilpailuihin. Hänen suunnittelemissaan veneissä toistuvat pääteemat ovat hyvä merikelpoisuus, vankkuus, hyvät purjehdus- ominaisuudet, kauniit ja sopusointuiset linjat sekä sympaattiset ja taiteelliset yksityiskohdat. Haldinin suunnitteleman veneen tunnistaa useimmiten keulassa ja perässä olevista koruleikkauksista, jotka toistuvat uskollisina jopa lasikuituvalmisteisissa Marina 75 -moottoripurjehtijoissa. Marina 75 oli alun perin puuveneeksi suunniteltu malli, jota eräs suomalainen veneveistämö ryhtyi valmistamaan. Jossain vaiheessa oli unohtunut kysyä suunnitelijan lupaa. Keskustelujen jälkeen veistämö sai luvan jatkaa mallin valmistusta, mutta samalla Eskilistä tuli uuden Marina 75 –veneen omistaja. Suunnitelmat Marina 75 –moottoripurjehtijoiden vientiin ulkomaille olivat hyvin pitkällä. Ranskalaiset vaativat joitakin muutoksia mm. ikkunoiden kiinnitykseen ja keskusteluja käytiiin jopa viennistä USA:han saakka. Taloudelliset seikat muuttivat suunnitelmia ja valmistuksin loppui aikanaan, mutta veneitä valmistettiin useita satoja, mikä on Suomen mittapuussa todella harvinainen saavutus. Marina 75 –moottoripursia on kuitenkin siirtynyt venekauppojen seurauksena myös ulkomaille USA:ta myöten. Toinen vene, alun perin vaasalaiselle tuttavalle suunniteltu sluuppi ”Merille”, kiinnitti huomiota linjakkuudellaan myös Ruotsin puolella, jossa sikäläinen veneveistämö halusi ryhtyä tuottamaan mallia sarjatyönä. Kölin valumuotti lähti Ruotsiin, mutta kun Eskil näki veistämön tuottaman kokonaisen malliveneen, hän pettyi – veneen linjakkuus ja yksityiskohdat eivät tyydyttäneet häntä. Sarjatyöstä ei sitten tullut mitään ja muottikin jäi valitettavasti Ruotsiin. Vuodet vierivät verottaen Eskilin voimia. Marinan käsittely alkoi tuntua raskaalta. Rustiikkisuus puhutteli Eskiliä ja lopulta TV-sarja "Myrskyluodon Maija" innoitti Eskiliä suunnittelemaan Stinan, pienen avoimen puuveneen. Veneessä oli punaiset purjeet ja keskimoottori. Aikaa myöten Marina myytiin ja käyttöön jäi ”Stina”. 80-vuotta täytettyään Eskil Haldinin yleiskunto heikkeni joka suhteessa, mutta vielä viimeisenä kesänäkään Eskil ei voinut vastustaa veneen ja meren kutsua. Tyttären pojan toimiessa kansimiehenä hän suoritti viimeiset purjehduksensa ja jätti haikeita jäähyväisiä suolaisille pärskeille, tuulelle ja luonnolle. Eskil Haldin kuoli Vaasassa 30.03.1991. Perheen lisäksi myös ystävät, vaasalaisten veneseurojen jäsenet ja hänen suunnittelemiensa veneiden entiset ja nykyiset omistajat muistavat hänet alituisesti ideoita synnyttävänä, temperamenttisena mutta vaatimattomana ja itsestään numeroa tekemättömänä monipuolisena renessanssi-ihmisenä - Piirustukset puhukoot puolestaan. |